Tietoa bioetanolista ja käytöstä

Tietoa bioetanolista ja käytöstä

Bioetanoli on ympäristöystävällinen uusiutuva polttoaine, jota valmistetaan kasvispohjaisista raaka-aineista ja jätteistä . Bioetanoli palaa puhtaasti ja palaminen tuottaa hyvin pieniä määriä vesihöyryä ja hiilidioksidia. Tämän takia bioetanolilla toimivat tulet eivät tarvitse hormia. Niistä ei synny nokea seiniin tai kattoon.

bioetanoli-ymparistoystavallinen

Polttimissa käytettävän bioetanolin pitää olla suunniteltu biotakoille (se ei siis ole samaa mitä autoihin käytetään). Polttoaineen kulutus riippuu polttimen koosta ja niiden määrästä. 0,4 l poltin kuluttaa noin 0,2 dl bioetanolia tunnissa. Kuten kaikki tulet myös bioetanoli tuli tuottaa palaessaan lämpöä. Niitä voi hyödyntää lisälämmönlähteenä esimerkiksi lasitetulla terassilla. Esimerkiksi 2,0 L poltin tuottaa 2,8 kW lämpöä.

Bioetanolia voi ostaa halvimillaan noin 3 euron litrahintaan (esim. Biltema 2,99 eur / L). Bioetanoli on siis myös edullinen polttoaine.

Bioetanolin käsittely on helppoa ja turvallista, kun sen tekee ohjekirjan mukaan. Bioetanoli on alkoholia muistuttava tuote, joten sen käsittely ei ole vaarallista. Katso bioetanoli polttimen täyttö alla olevasta videosta. Se on helppoa, bioetanolia kaadetaan polttimeen haluttu määrä ja sytykseen käytetään pitkää kaasusytytintä. Ei kannata sytyttää lyhellä tulitikulla tai sytyttimellä, koska sormet voi palaa.

Sovellus

Bioetanolilla toimivat polttimet eivät vaadi rakennuslupaa. Kuitenkin voimassaolevia rakennusmääräyksiä pitää noudataa paloeristyksen suhteen. Polttimen sijoituksessa pitää noudattaa turvaohjeita esim. etäisyyksiä palaviin materiaaleihin.

Sisätiloissa käytettäessä pitää muistaa riittävä ilmanvaihto. Kuten kaikki tulet bioetanoli kuluttaa happea palamiseen. Bioetanolia ei saa jättää sisätiloissa polttimeen, vaan se pitää polttaa loppuun aina tai tyhjentää poltin. Bioetanoli höyrystyy lämpimässä polttimessa. Tämän johdosta lämpimään polttimeen ei myöskään saa lisätä bioetanolia.

Bioetanolin täyttö polttimeen on turvallista ja helppoa. Sitä kaadetaan 1 L pullosta suoraan polttimeen. Apuna voi käyttää suppiloa tai kaataa suoraan puollosta. Kun noudat käyttöohjeita niin tuote on yhtä turvallinen kuin kynttilä.

Kuvat-bioetanoli-taytto-takkaan-polttimeen

 

 

Klarna Checkout
-kauppiaan tiedot